Tänään venähti ilta, kun innostuin poikien kanssa väkräämään pikkuisia kirjekuoria vanhoista lehdistä huomisia lasten pikkujouluja varten. Kuorista tuli niin suloisia, että päädyin tekemään niistä pojille joulukalenterin.
tiistai 13. marraskuuta 2012
sunnuntai 11. marraskuuta 2012
lauantai 10. marraskuuta 2012
torstai 8. marraskuuta 2012
tiistai 6. marraskuuta 2012
MAALLA
Edellisestä kerrasta oli aikaa, silloin oli vielä lehdet puissa. Kaikessa karuudessaan on lokakuussa silti jotain kiehtovaa. Sateessa vietetyn päivän jälkeen oli ihanaa käpertyä sohvalle hyvällä omallatunnolla, kuunnella musiikkia ja tuijotella tulta.
PESÄPUU
Sadepäivänä korutelineestä tuli lintujen pesäpuu, puuhelmistä omenoita ja piipunrassista lehtiä. Puu kesti ahkeraa leikkimistä muutaman päivän, kunnes yksi muoviosista halkesi. Puutkaan eivät ole ikuista, mutta toivotaan, että liima auttaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)




























